Hurrikaani on komea romaani, jossa sekoittuvat tragedian ankaruus ja tarinankerronnan hyvää tekevä voima.
Keanu istuu yksin autossaan matkalla kohti myrskyn runtelemaa kaupunkia. Hän etsii Rosea, naista jonka on jättänyt kuusi vuotta aiemmin. Rosen luota hän toivoo löytävänsä merkityksen elämälleen.
Hurrikaani lähestyy New Orleansia, ja kaupungin asukkaat lähtevät pakoon. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta voi jättää kotiaan. Niiden, jotka jäävät kaupunkiin, on kohdattava hirmumyrskyn raivo itsekseen, sillä apua ei ole tulossa. Miltä näyttää ihmisluonto, kun pelko katastrofin edessä saa kaikki sosiaaliset ja moraaliset tavat murenemaan?
Laurent Gaudé piirtää eteemme maailmanlopun maiseman, jossa tuhoon tuomitun kaupungin asukkaat yrittävät selviytyä myrskystä ehjänä. Kirjassa seurataan ihmisiä, joiden tarinat kohtaavat ja risteävät keskenään. Heidän kertojanäänistään muodostuu kokonaisuus, joka on kuin omilleen jätetyn New Orleansin hätähuuto.