Tähän vuoden 1976 Näköispainoksen toiseen osaan on koottu vuosikerran numerot 27–52 sekä erikoisnumerona ilmestynyt 101 dalmatialaista. Lehtien sarjoissa nähdään mm. onnistuuko Sepe hypnoosin avulla muuttamaan kilttiäkin kiltimmän poikansa ilkeäksi sekä millaisin taikakonstein Hekla ja Matami Mimmi yrittävät vaikuttaa kauneuskilpailun tuomareihin. Näiden hupsuttelujen ohella vuoden toisen puoliskon kruunaavat ehdottomasti lukuista Carl Barksin sarjat, joista mukana ovat mm. Kuurakettien kilpailu, Aku Ankka ulosottomiehenä, Kohtalokas väriaine, Roope-sedän uusi rahasäiliö ja Surkeat soittoniekat.
Toisessa osassa nähdään ensimmäisen osan piirtäjien lisäksi taidonnäytteet myös Giorgio Cavazzanolta, Gil Turnerilta sekä Josep Tello Gonzalesilta. Hahmoista ovat mukana Ankkojen kanssa myös Pikku Hiawatha, Superhessu, Velmu Viurusilmä ja Pikku Hukan serkkupoika Immu.
Language
Finnish
Pages
880
Format
Hardcover
Publisher
Sanoma Media Finland Oy
Release
May 10, 2022
ISBN 13
9789513245641
Aku Ankka: näköispainos vuosikerrasta 1976, II osa